Yhdistyksen toiminta on palautumassa ennalleen, vaikka maailmantilanne on edelleen epävakaa. Työskentely yhteisen hyvän eteen jatkuu. Teemme parhaillaan marraskuussa järjestettävien seurakuntavaalien vaalityötä ja suunnittelemme keväällä 2023 pidettävien eduskuntavaalien tapahtumia. Yhdistyksestämme on edustava ehdokasjoukko molempiin vaaleihin. Hyvään vaalitulokseen tarvitsemme kaikkien panosta, joten haastan kaikki mukaan vaalityöhön ja äänioikeutettuja antamaan äänensä molemmissa vaaleissa. Tasa-arvoa, oikeudenmukaisuutta ja yhteistyötä korostavalle toiminnallemme on tarvetta tulevaisuudessakin. Yhdistyksen syksyn tapahtumat löytyvät ajantasaisesti kotisivultamme. Ne on koottu myös jäsenkirjeeseen. Vuosi sitten aloitettu Seniorikahvila on edelleen ikäihmisille mieleinen kohtaamispaikka ja olemme saaneet kahvilan toiminnasta positiivista palautetta. Ihmiset kaipaavat kasvokkain kohtaamista ja vapaamuotoista yhdessä oloa. Jatkamme kahvilatoimintaa myös kevätpuolella. Keväällä järjestetystä…
Seurakuntavaalit pidetään 20.11.2022. Seniorikahvilassa kerrotaan Hämeenlinna-Vanajan seurakunnasta ja sen toiminnasta. Kahvin lisäksi tarjolla on myös tietokilpailu.
Seurakuntavaalit lähestyvät. Varsinainen vaalipäivä on sunnuntaina 20.11.2022. Ennakkoon voi äänestää 8.-12.11. 2022. Pidän tärkeänä, että seurakunnan luottamuselimissä on mukana laaja kirjo kaupunkilaisten edustajia. Siksi on tärkeää, että äänioikeutetut käyvät äänestämässä myös seurakuntavaaleissa. Kirkon ja seurakunnan tarjoama hengellinen sanoma on tärkeä ja tuo monelle lohtua ja voimaa. Seurakunta auttaa ihmisiä monin eri tavoin, muun muassa jakamalla ruoka-apua ja kokoamalla ihmisiä yhteiseen ateriointiin sekä tukemalla parisuhdeasioissa. Arvostan myös kirkon tehtävää kulttuuriperinnön vaalijana. Vaikeina hetkinä voi saada lohtua perinteisistä ja tutuista toimintatavoista tai ne voivat syventää juhlan tuntua ilon hetkellä. Perinteen lisäksi tulee toki mukautua muutoksiin; kulttuuri muuttuu jatkuvasti. Hämeenlinna-Vanajan seurakunta: Seurakuntademarit Seurakuntademarit…
Kirsti Suoranta, HTY:n sihteeri: Marraskuussa äänestetään jälkeen seurakuntavaaleissa. Kirkon luottamustoimiin valitaan suuri joukko ihmisiä, joista me demarit olemme jälleen luultavasti tosi pieni ryhmä. Osasyynä on alhainen äänestysprosentti (vuonna 2010 tasan 17 %), mutta suurempi selittäjä lienee se, etteivät demariäänestäjät käy antamassa ääntään seurakuntavaaleissa. Tehdäänpä siinä muutos ja käydään äänestämässä! Moni pohtii varmaan, kaivataanko seurakunnan toimissa poliittisesti sitoutuneita päättäjiä. Politiikka ei ainakaan toistaiseksi ole näytellyt juuri minkäänlaista osaa seurakunnan päätöksenteossa, mutta itse koen olevani ”Reilusti demari” joka paikassa. Uskon, että jos ihmiset toimivat ihanteidensa ja ideologiansa mukaan, ajattelevat he asioita aina niiden pohjalta. Itselläni demareiden yhdenvertaisuutta ja tasa-arvoa sekä heikommista huolehtimista…