9.2.2017 Pirjo Virtanen

SDP:n 45. puoluekokous oli Lahdessa 3.-5.2. HTY:n jäseniä oli Hämeen piirin edustajaryhmässä seitsemän – Mika Einiö, Iisakki Kiemunki, Johannes Koskinen, Sari Myllykangas, Veera Oksanen, Prabhakaran Ranjith Kumar ja Irja Appelroth. Lisäksi Kirsti Suoranta oli ensimmäinen varaedustaja ja pääsi mukaan Iisakin tilalle toisena kokouspäivänä. Kokous oli varsin hyvähenkinen ja lähdimme kolmipäiväisen istumisen jälkeen tyytyväisinä kohti kotia. Puheenjohtajan valinta ratkesi  – ehkä monen yllätykseksikin – heti ensimmäisellä äänestyskierroksella. Antti Rinne sai vahvan valtakirjan jatkokaudelleen. Puoluesihteeriksi äänestettiin 36-vuotias Anton Rönnholm. Oman piirimme ykköstavoite toteutui, kun puolueen 3. varapuheenjohtajaksi valittiin lahtelainen kansanedustaja Ville Skinnari. Puoluevaltuuston hämeenlinnalaisjäsen on Pirjo Sandelius Lammilta. Kokousvirkailijoina olivat HTY-läisistä Johannes…

28.1.2017 Pirjo Virtanen

Aamupäivällä ennen puheenjohtajakiertuetta kuulimme Hämeen puoluekokousedustajien kokouksessa puoluesihteeriehdokkaita Hanna Kuntsia, Tuomas Kurttilaa, Anton Rönnholmia ja Mikko Salmea. Voin vilpittömästi sanoa, että tuleepa valituksi kuka tahansa, saamme hyvän puoluesihteerin. Puolueessamme on todella paljon asioita pohtivia ja niitä toimeenpanevia henkilöitä. Puolueemme puheenjohtajaehdokkaat Timo Harakka, Antti Rinne ja Tytti Tuppurainen olivat tänään lauantaina kansalaisten kuultavina ja haastateltavina Hämeenlinnan raatihuoneella. Paikalla oli runsas joukko kuulijoita. Vaikka puheenjohtajaehdokkailta löytyy keskenään eroaviakin näkemyksiä muun muassa työn tulevaisuudesta tai siitä, miten sosialidemokraattisen puolueen tulisi uudistua, löytyy kaikkien ajattelusta yhteinen arvomaailma: tasa-arvo, oikeudenmukaisuus, heikomman puolustaminen ja turvallisuus; onneksi! Voin siis huokaista helpotuksesta; puolueemme toiminta jatkuu itselleni tärkeiden arvojen…

5.1.2017 HTY ylläpito

Pidän kädessäni uunituoretta Hämeenlinnan sosialidemokraattien kuntavaaliohjelmaa, jonka työstämiseen olen itsekin osallistunut. Ohjelman luomistyö oli antoisaa ja sisältöä käsiteltiin useissa eri kokoontumisissa. Hyvän lopputuloksen saimmekin aikaan. Sosiaali- ja terveyspalvelut Mielestäni tavoitteistamme välittyy eteenpäin katsomisen tunnelma. Me demarit toimimme mm. sen eteen, että Hämeenlinnassa varmistuu keskussairaalan nykytasoiset päivystyspalvelut ja toimintaa kehitetään yhteistyössä yliopistosairaalan ja muiden yhteistyökumppaneiden kanssa. Tavoitteena on tarkoituksenmukainen työjako ja toimiva verkosto. Vain yhteistyötä tekemällä pääsemme eteenpäin ja kykenemme turvaamaan erityissairaanhoidon palvelut kaupungissamme. Mielestäni uuden keskussairaalan rakentaminen ei ole tällä hetkellä ajankohtaista, mutta suunnittelutyöt tulee käynnistää tulevan valtuustokauden aikana, jotta rakennustöihin päästään tarvittaessa seuraavan vuosikymmenen aikana. Perusterveydenhuollon toiminnan edellytykset tulee…