Työväenperinne – Arbetartradition ry järjestämässä Työväenperinnepäivässä 2019 julkistettiin 7.3.2019 Vuoden Työväentutkimus -palkinto, jonka sai Saara Långin kirjoittama teos ”Suurella sydämellä, ammatillisella otteella. Ventuskartano ry – viisikymmentä vuotta päihdehuollon palvelujen tuottajana”. Lisäksi myönnettiin kunniamaininnat seuraaville teoksille: Torsten Ekman ”Punalippujen Helsinki – työväenliikkeen varhaisvuodet 1883–1917” ja Liisa Koskelainen ” Politiikan punainen lanka. Hämeenlinnan työväenyhdistyksen historia 1888—2018”. Työväenperinne – Arbetartradition ry palkitsee vuosittain erityisen ansiokkaaksi katsomansa työväestöä, sen elämää, kulttuuria, historiaa, järjestöelämää ja muuta toimintaa käsittelevän teoksen. Vuonna 2019 palkintoraadin puheenjohtajana toimi VTT Arja Alho. Raadilla on arvioitavana 47 vuosina 2017 ja 2018 ilmestynyttä teosta. ”Politiikan punaisesta langasta” raati totesi seuraavaa: Hämeenlinnan Työväenyhdistys…
Toimitsija Juho Saaristo, olitte aktiivisesti mukana Hämeenlinnan Työväenyhdistyksen toiminnassa 1900-luvun alussa. Mitä täällä oli meneillään tuohon aikaan? Muutin Hämeenlinnaan Viipurista vuosisadan vaihteessa 23-vuotiaana ja liittyi saman tien Hämeenlinnan Työväenyhdistykseen. Harjoitin suutarin ammattia ja toimin aktiivisesti suutarien ammattiyhdistyksessä. Olin perustamassa Hämeenlinnaan osuuskauppaa ja toimin sen ensimmäisenä liikkeenhoitajana. Perustimme myös työväen oman sanomalehden, Hämeen Voiman. Minut valittiin edustamaan Hämeenlinnan Työväenyhdistystä puoluekokoukseen Forssaan 1903 ja Ouluun 1906. Kun Suomen Sosialidemokraattiseen puolueeseen perustettiin piirijärjestöt, niin minusta tuli Etelä-Hämeen piirijärjestön ensimmäinen piirisihteeri vuonna 1906. Juho Saaristo. Kuva: Työväen Arkisto. Sortokaudella Hämeenlinnan Työväenyhdistys osallistui myös laittomaan toimintaan? Niinkin voi sanoa. Työväenyhdistyksessä keräsimme yhdistykselle varoja arpajaisilla…
HTY:n historian kirjoittaja Liisa Koskelainen kertoo HTY:n 130-vuotisesta historiasta ja esittelee yhdistyksen vasta julkaistun historiakirjan, ”Politiikan punainen lanka”. Kirjaa on myös myynnissä 25 euron hintaan. Maksu käteisellä, kiitos!