20.4.2024 Pirjo Virtanen

Vappu on tulossa ja perinteiseen tapaan käymme laskemassa kukat kaikille kaupungin alueella oleville punaisten haudoille. HTY päätti siistiä Ahveniston sairaalan läheisyydessä olevan hauta-alueen lauantaina 20.4. klo 12.00 alkaen. Sääolosuhteista johtuen tälle päivälle suunnitellut talkoot on peruttu, sillä lumi estää tekemästä aiottuja asioita. Keskussairaalan ja ortodoksikirkon vieressä sijaitsee punakaartilaisten joukkohauta. Alueella muistomerkkinä on korkea pystypaasi. Kiveen on kuvattu salamanisku pilvestä, joka on kaatanut puunrungon, vieressä versoo uusi taimi.Kivessä on teksti: Tälle alueelle on haudattu tuntematon määrä 1918 kansalaissodan uhreina sortuneita työläisiä. Muistoanne kunnioittaen Hämeenlinnan työväenjärjestöt. Hauta-alue on leveydeltään noin 40 metriä ja pituudeltaan noin 30 metriä. Sitä ympäröi kivitolpin tuettu kettinkiaitaus.

1.4.2017 Pirjo Virtanen

Hiihtäjän unelma Ahveniston moottorirata on tänä vuonna ollut hiihtäjien unelmapaikka. Siellä on ollut mahdollisuus hiihtää, kun järven jäällä on ollut vettä tai niukasti lunta. Hiihtokausi Ahvenistolla on tänä talvena kestänyt marraskuusta huhtikuun alkuun. Ladulla on liikkunut aamusta iltaan lapsia, työssäkäyviä ja eläkeläisiä – jokainen omaan tahtiinsa sivakoiden. Talven aikana käyttäjiä on noin 30.000. Palvelua ylläpitää kunta ja riskin sääolojen vaihteluista kantaa veronmaksaja. Autourheilun paikka Ahveniston moottorirata täyttää tänä vuonna 50 vuotta. Siellä voidaan järjestää kansainvälisen luokituksen mukaisia FIA Grade 4 kisoja.  Ahveniston kesäkäyttö on monipuolista. Kilpailujen lisäksi radalla on ajoharjoittelua ja tapahtumia. Kävijöitä on 60.000. Ahveniston moottoriradan toiminta on liiketoimintaan ja yksityiseen riskiin perustuvaa. Terveyttä ja tapahtumia…