Vaatimus alkoholijuomien valmistuksen, myynnin ja anniskelun kieltämiseksi otettiin jo vuonna 1899 Turussa perustetun Suomen Työväenpuolueen ohjelmaan. Eduskuntauudistuksen jälkeen myös muut suomalaiset puolueet ottivat kieltolain ohjelmaansa. Kieltolaki tuli voimaan 1. kesäkuuta 1919.
Hämeenlinnassa kieltolakiaika aloitettiin hyvin toivein. Raittiusväki järjestäytyi perustamalla sos.dem. raittiusosaston. HTY:n johtokunta kielsi marraskuussa 1919 väkijuomien tuomisen työväentalolle; johtokunnan päätöksen mukaan kiellon rikkojat erotetaan yhdistyksestä vähintään kolmen kuukauden ajaksi, samoin ne, jotka esiintyvät talolla juopuneina.
Kieltolain johdosta alkoholin salakuljetus, samoin kuin viinaksien valmistus metsien kätköissä lisääntyi jatkuvasti, eikä mikään valvonta pystynyt lopettamaan viinan salakauppaa. HTY:n johtokunnassa juopottelujuttuja oli esillä vuosittain aina 1930-luvulle saakka.
Lasten raittiusosasto ”Toivon Tähden” jäseniä ja ohjaajia 1920-luvun loppupuolella. – Kuva kirjasta V.E. Saari: Katajana kalliolla.
Sos.dem. Naisyhdistys perusti syksyllä 1925 lasten raittiusosaston, Toivon Tähden, myöhemmän Päivän Nuorten edeltäjän. Sen toiminta oli 1920-luvulla hyvin vilkasta. Hämeenlinnalaisia lapsia oli mukana jo ensimmäisillä Sos.dem. Raittiusliiton lastenpäivillä, jotka pidettiin Helsingissä kesäkuussa 1928.
Vahvan raittiushengen ylläpitäjänä yhdistyksessä vaikutti myös vuonna 1927 perustettu raittiusosasto, joka korvasi kansalaissodan jälkeen toimintansa aloittaneen, mutta sittemmin poliittisiin riitoihin sammuneen osaston.
Torvisoittokunta osakeyhtiönä
Torvisoittokunnan perustaminen tuli ajankohtaiseksi yhdistyksen toiminnan viriämisen myötä sisällissodan jälkeen. Elokuussa 1919 johtokunta päätti kutsua koolle kaikki soittokunnan perustamisesta kiinnostuneet, joita tiedettiin olevan kaupungin järjestäytyneen työväen keskuudessa. Soittokunnan perustamista valmistelemaan nimettiin kolmihenkinen toimikunta.
Vuotta myöhemmin, syyskuussa 1920, soittokunta perustettiin. Tämä tapahtui erikoisessa muodossa, osakeyhtiönä. Yhden osakkeen hinnaksi määrättiin 300 markkaa, ja yhdistys päätti hankkia niitä 17 kappaletta. Tarkoitukseen tarvittiin 5000 markan pankkilaina. Myös ammattiosastot sijoittivat varojaan osakkeisiin mahdollisuuksiensa mukaan. Näin saatiin kokoon soittovälineisiin tarvittava pääoma.
Helmikuussa 1921 torvet oli hankittu ja soittokunta toiminnassa. Intoa riitti kuitenkin vain pari vuotta. Taitavan johtajansa, metallityömies Frans Laihon, johdolla soittokunta piristyi kuitenkin niin, että syksyllä 1923 yhdistyksen johtokunta päätti ostaa vielä uuden bassotorven. Kesällä 1925 soittokuntaa kohtasi vastoinkäyminen, josta se ei enää toipunut: Frans Laiho kuoli, eikä hänen tilalleen löytynyt uutta johtajaa.
Yhdistykseen sekakuoro
HTY:n ulkopuolella vuoden toiminut Hämeenlinnan Työväen Sekakuoro päätti tammikuussa 1925 hakeutua työväenyhdistyksen alaosastoksi. Kuoron nimi muutettiin tuolloin Hämeenlinnan Työväenyhdistyksen Sekakuoroksi.
Kuoron johtajana toimi sen perustamisesta alkaen lähes kymmenen vuoden ajan puuseppä Urho Nieminen. Kuoron kirjoissa oli 1920-luvulla 30–40 laulajaa.
Jo alkuvuosinaan kuoro esiintyi ahkerasti yhdistyksen juhlatilaisuuksissa. Vuonna 1928 se oli ensimmäisen kerran mukana Suomen Työväen Musiikkiliiton laulujuhlilla, jotka pidettiin Tampereella.
Hämeenlinnan Työväenyhdistyksen sekakuoro vuonna 1929. Etualalla kuoron johtaja, puuseppä Urho Nieminen. – Kuva kirjasta V.E. Saari: Katajana kalliolla.
Lähde:
V.E. Saari: Katajana kalliolla. Hämeenlinnan Työväenyhdistys 1888-1988. Joensuu 1988.
Pirjo Virtanen
