Minulla oli onni päästä tutustumaan omaishoitajan arkeen eduskuntavaaliehdokkaiden haastekampanjan merkeissä. Kyseisessä perheessä lapsi on ollut syntymästään asti vaikeasti sairas. Lapsen sairaus on harvinainen, myös lääkäri oli kertonut tavanneensa samanlaisen vain kerran elämässään aiemmin. Heti syntymän jälkeen lääkäri arvioi että lapsi tulee elämään vain pari viikkoa. Tämän etapin ohitettua lääkäri edelleen antoi vain varovaisia arvioita lapsen elinikää koskien ja ihmetteli aikoko äiti todellakin hoitaa laitoskuntoista lasta itse kotona.

Äidin päätös oli hoitaa rakasta lastaan kotona. Tämä kyseinen lapsi on nykyään teini-ikäinen ja asuu edelleen kotona rakastavan ja huolehtivaan perheen joukossa. Itselleni tuli lämmin olo tästä kohtaamisesta. Äidin ja koko perheen asenne oli positiivinen ja erityislapsi otettiin mukaan perheen arkisin toimintoihin. Äidin päätös hoitaa lastaan täysipäiväisesti kotona sen sijaan, että olisi valinnut uran jossain muualla, on kunnioitettava asia. Omaishoitajan elämä on pitkälti toisen auttamista, raskasta mutta varmasti myös palkitsevaa. Ihmiset voivat lukea ja puhua omaishoitajien arjesta, mutta olen sitä mieltä, että parhaiten asiaan voi ymmärtää, jos on mahdollisuus päästä seuramaan jonkun omaishoitajan päivä. Sekin on vain pintaraapaisu, mutta avaa asia hieman enemmän.

Mielestäni omaishoitajat tarvitsevat laajan terveystarkastuksen lakisääteisenä. Heille pitää antaa heille kuuluva tuki ilman byrokratiaa. Heillä ei ole voimaa taistella viranomaisten ja kriteerien kanssa eli kela voisi hoitaa omaishoitajien tukiasiat johdonmukaisesti ja tasapuolisesti ympäri maan.

Ranjith