Vallankumoukset Venäjällä 1917 heijastuivat myös Hämeenlinnaan, jossa oli suuri venäläinen varuskunta. Sotaväki asettui kannattamaan maaliskuun vallankumousta. Santarmit ja miliisit (=poliisit) katosivat katukuvasta, minkä jälkeen Hämeenlinnassa vapaapalokuntalaiset valvoivat järjestystä. Kaupungissa oli tuolloin kolme valtaryhmittymää: kaupunginvaltuusto, työväki ja sotaväki. Hämeenlinnan seudulle ryhdyttiin perustamaan suojeluskuntia ja punakaarteja.

Lokakuun vallankumous ja suurlakko toivat kiihtyneen mielialan Hämeenlinnaankin. Marraskuun lakko sujui Hämeenlinnassa rauhallisesti. Lakon päättymistä seuranneena päivänä porvarien kansalaiskokous hyväksyi kuitenkin erittäin jyrkkäsanaisen julkilausuman, jossa todettiin, että sosialidemokraattinen puolue oli ryhtynyt terrorisoimaan koko maata ja oli muodostanut vieraan vallan avulla punakaarteja, jotka ”itse asiassa eivät ole muuta kuin valloilleen laskettu varas-, rosvo- ja murhaajajoukko”. Venäläinen sotaväki pysyi maltillisena ja syrjässä kaupunkilaisten puuhista.

Hämeenlinnan Työväenyhdistys oli keväällä 1917 päättänyt ostaa Teatteritalon toimitilakseen. Kaupasta tehtiin esisopimus Enok Rytkösen kanssa. Johtokunta kokoontui ensimmäisen kerran uudessa toimitalossa 2.12.1917. Seuraavan kerran johtokunta kokoontuikin vasta vuoden päästä, sisällissodan jälkeen 8.12.1918.

HTY:n pöytäkirjat sisällissotaa edeltäneiltä kuukausilta eivät sisällä juuri minkäänlaisia kannanottoja ajankohdan poliittisiin tapahtumiin. Marraskuun 29. päivä  johtokunta kuitenkin päätti, että se ei luovuta taloa Työväen Järjestyskaartin harjoituksiin.

Punainen valta Hämeenlinnassa

Helsingissä julistettiin vallankumous alkaneeksi tammikuun 26. päivänä 1918. Hämeenlinna pysyi kuitenkin rauhallisena. Työväestön kokouksessa 27.1. päätettiin jäädä seuraamaan tilanteen kehittymistä. Vanhempi puolueväki oli selvästi kapinaa ja kumousta vastaan. Hämeen Voiman toimittaja, valtiopäivämies Heikki Välisalmi varoitti lukijoitaan nousemasta kapinaan parlamentaarista hallitusta vastaan.

Punakaartilaispäällikkö Eero Haapalainen soitti Helsingistä Hämeenlinnaan 29.1. ja kehotti paikkakuntalaisia ryhtymään toimintaan ja valtaamaan lääninhallitus. Kehotuksella ei ollut vaikutusta. Samana päivänä Toijalasta tuli junalla Tuomas Hyrskymurron johtama 30 miehen turkulainen punakaartilaisjoukko, johon liittyi väkeä Hämeenlinnan punakaartista. He ottivat kaupungin haltuunsa. Valta siirtyi punakaartin esikunnalle. Maltillinen johtohenkilöstö vetäytyi syrjään tai joutui ottamaan vastaan tehtäviä, joiden hoitoon muilla ei ollut edellytyksiä.

Punainen valta Hämeenlinnassa kesti lähes kolme kuukautta. Punakaartin esikunta piti majaansa Hallituskadun ja Linnankadun kulmassa sijaitsevassa hotellissa. Raatihuoneella oli Hämeen Rykmentin esikunta. Punakaartilaisten majoituspaikkoina olivat kaupungin hotellit, matkustajakodit ja osin lääninhallituskin.

Punakaarti otti haltuunsa Suomen Pankin ja puhelinkeskuksen. Järjestysvalta oli punakaartin asettamilla henkilöillä ja kaartin esikunnalla. Lääninhallituksen tehtäviä hoiti lääninvaltuuskunta. Koulutyö oli keskeytyksissä. Hämeenlinnan lyseon tiloissa toimi Punaisen Ristin sairaala; punakaartin oma sairaala oli Suomenkasarmeilla.

Hämeenlinnan valtaus 26.4.1918

Hämeen Eteläisen sos.dem. piiritoimikunnan kustantamassa kirjassa ”Kuoleman kentiltä – muistojulkaisu vuoden 1918 ajoilta” (1924) kirjoitetaan huhtikuun lopun tapahtumista Hämeenlinnassa seuraavaa:

”Kun sitte rintamat olivat siirtyneet pohjoisesta etelämpään ja alkoi liikkua huhuja saksalaisten maihinnoususta Hangon edustalla, niin samoihin aikoihin alkoi kaupunkiin saapua pakolaisia pitkien matkojen takaa. Pakolaiset suuntasivat edelleen kulkunsa kohti itää, aikomuksella päästä rajan yli jo silloin aavistetulta valkoiselta terrorilta välttyäksensä.

Huhtikuun 26:n koittaessa olivat viimeisetkin kuormat kulkemassa kaupungin sillan ylitse. Kello 1 aikaan päivällä alkoivat saksalaiset etelästä päin saartaa kaupunkia ja ampuivat ensimmäisiä laukauksiaan. Tällöin vielä näki kadulla jonkun punakaartilaisen juoksevan kivääri kädessä itään päin. Minkäänlaista vastarintaa ei kaupungissa punakaartilaisten puolelta tehty, mutta siitä huolimatta pommitettiin kaupunkia varsin kiivaasti. Siitä oli seurauksena kaksi pienenpää tulipalonalkua ja ihmishengen hukka.

Saksalaiset saapuivat kaupunkiin kello 5 aikaan iltapäivällä ja myöhemmin illalla joitain valkoisten osastoja. Saksalaiset Vanajan Idänpään kylän kautta tulleessaan tekivät kauheata tuhoa. Ei se riittänyt, että he ammuksillaan sytyttivät palamaan monta taloa, vaan he tuhosivat myöskin kuularuiskuillaan maantiellä makaavia pakolaisia, vaimoja ja lapsia, ja heitä suojelemaan ryhtyneitä punakaartilaisia. Vielä samana päivänä saatiin kaupungissakin todeta, minkälaiset kauhun ajat olivat työläisille koittamassa. Saksalaiset ampuivat kadulle kaksi työläistä.

Näin alkoikin paikkakunnalla kansalaissodan verisimmät päivät, sillä kansalaissota jatkui, joskin toisessa, kauheammassa muodossa: aseistetun porvariston kostotaistelu aseettoman työväenluokan ja työväenliikkeen hävittämiseksi keinoja valitsematta.”

Sodan tuhoja Idänpäässä v. 1918. – Kuva kirjasta V.E. Saari: Katajana kalliolla.

Lähteet:

• Erkki Korkama  ja  Stig Roudasmaa: Tapparasta tankkeihin. Hämeenlinnan varuskunnan historia. Kanta-Hämeen Sotaveteraanipiiri. Joensuu 1988.
• Kuoleman kentiltä – muistojulkaisu vuoden 1918 ajoilta. Hämeen eteläinen sos.-dem. piiritoimikunta. Hämeenlinna 1924.
• V.E. Saari: Katajana kalliolla. Hämeenlinnan Työväenyhdistys 1888-1988. Joensuu 1988.

Pirjo Virtanen