Tyrmistyneenä luin Hämeen Sanomista 24.4, että kansanedustaja Timo Heinonen on esittänyt jo toistamiseen lakialoitetta, jossa koulukiusaaminen kriminalisoitaisiin.

Lapset eivät synny kiusaajiksi, vaan jokin heidän elämässään aiheuttaa tarpeen hakea huomiota väärällä tavalla, kiusaamalla. Kiusaamistarve ei myöskään synny hetkessä, vaan on seuraus pidempiaikaisesta henkisestä pahoinvoinnista. Näin ollen se ei myöskään useimmiten lopu heti, vaan vaati pitempiaikaisen asian käsittelyn ja lapsen ohjaamisen uusiin, hyväksyttäviin toimintatapoihin.

Kiusaamista ei pidä missään tapauksessa hyväksyä, mutta kiusaajaakin tulee ymmärtää. Kouluissa kiusaamiseen puututaan heti, kun asia tulee tietoon. Nykyisin on käytössä monenlaisia sovittelumenetelmiä, joiden tavoitteena on vahvistaa oppilaiden keskinäistä vuorovaikutusta sekä sosiaalisia taitoja. Oppilaita ohjataan ottamaan vastuuta omista teoistaan sekä vahvistamaan empatiakykyään.

Aina koulun omat toimet eivät riitä ja tarvitaan koulun ulkopuolista tukea, jota sitäkin on monimuotoisesti tarjolla. Sen sijaan, että kiusaajan teko kriminalisoidaan tai kiusaaja siirretään toiseen kouluun, kuten Tiina Elovaaran lakialoitteessa esitetään,  tulee kiusaajan koko kasvuympäristöä tukea siten, että kiusaaja tulee nähdyksi ja kuulluksi, eikä hänen tarvitse hakea huomiota epäsuotavin keinoin.

Ymmärrän hyvin, itsekin kouluaikana kiusatuksi tulleena, että monen mielestä Heinosen ja Elovaaran esittämät ratkaisut saattavat tuntua oikeudenmukaiselta. En kuitenkaan voi hyväksyä tällaista lapsiin kohdistuvaa eriarvoista kohtelua. Kiusaaja tarvitsee runsaasti apua, ei tuomitsemista­! Rohkaisemalla ja oikeanlaisia toimintamalleja antamalla päästään parempiin tuloksiin kuin rankaisemalla. ­

Sitä paitsi, kuka olisi oikea henkilö tekemään päätöksen, milloin kiusaajan teko täyttää rikoksen tunnusmerkit tai toiseen kouluun siirtämisen kriteerit? Määritelläänkö toimenpiteet numeerisesti (x kappaletta keskusteluja, jälki-istuntoja tms), vai miten? Kuka mittaa toiselle aiheutuneen henkisen pahoinpitelyn, mihin rajat asetetaan? Mielestäni kaikkia koskevia tasavertaisia määreitä ja rajoja ei voi laatia, sillä tilanteet ovat aina yksilöllisiä. Kannatan ihmisten jakamatonta tasa-arvoa.

Toivon, etteivät esitetyt lakialoitteet tule hyväksytyksi. Jatkamme työtä (koulu)kiusaamisen vähentämiseksi rakentavin, ei tuomioita jakavin menetelmin.