Ladataan Tapahtumat

« All Tapahtumat

  • Tämä tapahtuma on mennyt.

Seniorikahvila

27.9.2021 @ 13:00 - 16:00

Seniorikahvila aukeaa Reskalla

Kahdesti kuussa auki oleva seniorikahvila aukeaa Reskalla maanantaina 27.9. klo 13-16. Kahvila on auki joka kuukauden toisena ja neljäntenä maanantaina. Tila on katutasossa (Raatihuoneenkatu 20) ja sinne pääsee myös rollaattorilla ja pyörätuolilla.
Avajaisissa kansanedustaja Tarja Filatov keskusteluttaa yhteisön merkityksestä ja yksinäisyyden ehkäisystä.
Kahvilan puuhaihminen Kirsti Suoranta kertoo, että yhteiselle matalan kynnyksen kohtaamispaikalle on tarvetta. Syksyn suunnitelmissa on myös tuolijumppaa, yhteislaulua ja muuta mukavaa.
Kahvilan tarkoitus on taklata yksinäisyyttä ja tukea yhteisöllisyyttä.
Korona on eristänyt ikäihmisiä kotiin ja harvoihin sosiaalisiin kontakteihin. Kaikki eivät ole tottuneet tai osaa olla kontaktissa somessa tai netin välityksellä, joten kasvokkaista kohtaamista tarvitaan.
Hämeenlinnan Työväenyhdistys haluaa osaltaan olla mahdollistamassa ikäihmisten kohtaamista. Seniorikahvilaan ei ole ikärajoja, mutta ohjelmaa rakennetaan ikäihmisten toiveiden mukaan.
Seniorikahvilan on aina aluksi alustajan tai toiminnan vetäjän johdolla tunti yhteistä tekemistä ja sen jälkeen vapaata yhdessäoloa. Alustajia pyydetään osallistujien ehdoilla ja toiveiden mukaan. Kahvilaan voi poiketa lyhyesti kahville ja tapaamaan ihmisiä tai siellä voi viihtyä koko aukioloajan.
Kahvilaa pitää Hämeenlinnan työväenyhdistys, mutta tilaisuudet eivät ole puoluepoliittisia.
Kahvimaksu on vapaaehtoinen.

 

Print Friendly, PDF & Email

Tarkemmat tiedot

Päivämäärä:
27.9.2021
Aika:
13:00 - 16:00
Tapahtumaluokka:
Tapahtuma tagia:

Tapahtumapaikka

HTY:n toimitila, Raatihuoneenkatu 20, Hämeenlinna
Raatihuoneenkatu 20
Hämeenlinna,
+ Google Map